Varoitus: Tämä teksti on epäjohdonmukainen, sekava ja täysin henkilökohtainen. Mutta kaikkeen on syynsä. Kaikki ajatukset ovat omiani, joten objektiivisuus on siis kaukana.
Olen jo pitkään tiennyt, että olen väärällä alalla. Itseasiassa, ammatinvalintani ei kiehdo minua lainkaan ja työtehtäväni suoritan liukuhihnamaisesti vailla sen suurempia tunteita. Ahdistaa niin maan prkl:sti, kun tietää sen tosiasian. Samalla on hukassa. Mutta siitä huolimatta ehkä mielessä siintää ajatus siitä miksi haluan isona. Mutta suurin este oman elämänsä suunnan muuttamiselle on se, että tämänhetkinen elämä keikkuu loppuunpalamisen rajoilla. Vielä on voimia kituuttaa, mutta kuinka kauan.
Nykyiselle alalleni jouduin/ajauduin oikeastaan sattumalta.
Oikeastaan tiedän mitä haluan, mutta olkapäilläni istuu puolesta- ja vastaan-tyypit huonon- ja hyvänomantunnon tavoin. Jatkuvaa miettimistä päivästä toiseen mikä kannattaa ja mikä ei. Jos lähtisin opiskelemaan, pärjäisinkö taloudellisesti, kun opintoraha on aivan surkea. En haluaisi enää muuttaa uudelle paikkakunnalle opintojen perässä. Viimeisen 8 vuoden ajan olen muuttanut 6 kertaa. Asunut 4 eri paikkakunnalla, jos synnyinkuntaa ei oteta huomioon. Olen elämässäni tilanteessa, jossa haluan asettua aloilleni, enkä aloittaa kaikkea TAAS alusta uudessa ympäristössä vieraiden ihmisten keskellä.
Jos menisin opiskelemaan, jotuisin käymään töissä koulun ohella pärjätäkseni taloudellisesti. Silloin aikani ei riittäisi koiralleni. Ja koirastanihan minä en luovu. Se on kaunein asia, jonka tiedän tässä maailmassa. Sen kiintymys on ehdotonta ja iloisuus tarttuvaa sekä kommunikaatio suoraa. Se piristää huonommankin päivän olemuksellaan ja koiramaisella käytöksellään. Koiran omistajat voisivat kertoa, monta hyvää asiaa, joista ihmiset voisivat ottaa opiksi.
Asiasta taas kukkaruukkuun... ainahan on olemassa oppisopimuskoulutus...
Olen tehnyt työvoimatoimiston ammatinvalintatestin kahdesti netissä. (Hienoa, kun ei tarvitse fyysisesti raahautua paikalle. :-D ) Ensimmäisen kerran tein sen pari vuotta sitten, toisen kerran juuri äsken. Se mikä minua hämmästyttää niissä, on tulos. Sain saman tuloksen molemmilla kerroilla. Ja kaikista surkuhupaisinta asiassa on se, että oma nykyinen ammattini on listan pohjimmaisena epäsopivimpana ammattina.
Siitä tuloksesta. Yrittäjä. Tähän ei kyllä taida oppisopimuskoulutusta kyllä löytyä. :)
Olen pienessä mielessäni ajatellut sitä jo vuosia. Olen käynyt yrittäjyys-kurssin, joka oli pieni raapaisu siihen maailmaan, mutta hyvä tietopaketti kuitenkin. Plussaa opettajalle!
Tietoa on, ajatuksia on. Uskallus vain on kateissa. Suurin estäjä taitaa siis olla pelko, että idealleni nauretaan, en saa rahoitusta, homma menee mönkään, pankit kaatuu, tulee lama ja niin edelleen...
Kaipa sitä vain pitäisi ottaa itseään vain niskasta kiinni.
Tässä tilanteessa vertaistuki olisi äärimmäisen kaivattua. Luulisi, että tästä maailmasta löytyy edes yksi ihminen, joka on käynyt läpi samanlaisia ajatuksia mielessään. Tuntuu, että esim. lehdissä on vain menestystarinoita siitä, kuinka jo pienenä joku tiesi miksi haluaa isona, ja siitä kuinka joku nauttii tekemästään työstä. Olisi kiva kuulla tarina siitä epävarmuudesta, josta olen juuri kirjoittanut. Ehkä tyyliin "kuinka sitten kävi" ja "et ole yksin, joku muukin on ajatellut samoin".
Voi jösses. Ehkä mä deletoin tämän tekstin joku kaunis päivä, ehkä en.
9 kommenttia:
Sanoisin, että jos joku sopii yrittäjäks, niin sen pitäis ehdottomasti ruveta siihen. Armas aviomieheni on yrittäjä, ja vaikka itestäni ei ois siihen (meen aina kaikessa nollariskillä), niin ei sitä voi ku ihailla. On se nyt siistiä työllistää ite ittensä!
Taloudellinen tilanne on joo ehkä vähän arveluttava, mutta voi sitä mennä pienelläki riskillä. Ja miehen kokemuksista viisastuneena - jos idea ei oo uskottava, sille ei löydy rahotusta. Jos taas löytyy, voi itteään lohduttaa tiukoissa paikoissa sillä, että joku asiantunteva ihminen on uskonu sun ideaan niin paljon, että on valmis laittamaan siihen rahaa. Se ei siis voi olla huono idea. Ja menetettävää on loppujen lopuks aika vähäsen, lähinna vaan aikaa...
Ja jos se idea sattuis vaikka olemaan lankakauppa, niin lupaan lopettaa lankalakkoni ja siirtää kaikki bisnekseni sillä alalla (ja sehän ei ole pientä ;)) sun putiikkiin :). Mutta muutenki - go for it, girl.
Älä suotta jössittele.
Itsellä on vähän samaa pulmaa, että jotain pitäisi keksiä. Ärsyttävää, että raha hallitsee niin paljon ihmisen elämää ja pakon sanelemana joutuu tekemään toisin kuin oikeasti haluaisi. Rahan takia ei uskalla yrittää kokeilla toista vaihtoehtoa joka tuntuisi paljon mielekkäämmältä. Murr!!
Yrittäjän elämä kuulostaa hienolta, kun ei ole ketään ns. hengittämässä niskaan. Mutta toisaalta se vastuu kaikesta ja pärjääminen. Pelko epäonnistumisesta kalvaa.. Plääh. Miksi elämän pitää olla aina välillä niin syvältä.
Se on totta, että koirat ovat huipputyypejä. Toisille ne on ihan yhdenvertaisia perheenjäseniä, kuin lapsia. :) Ainakin minulle on.
Pientä piristystä lähti eilen illalla postin matkaan. Kotiutunee sinne suunnalle huomenna aikaisintaan. Toivon!
-SNY-
Se on kyllä oikeasti harmi, että raha, velat ja muut velvollisuudet rajoittavat niin paljon ihmisen luovuutta ja pakottavat käymään töissä, vaikkei siellä viihtyisikään.
Jos sinulla on jo joku liikeidea mietittynä niin vie se ihmeessä johonkin uusyrityskeskukseen tms. katsottavaksi, sieltä ainakin saat neuvoja ja asiantuntevia kommentteja ideasi tueksi. Varmaan saat myös arvion siitä, voisiko ideasi elättää sinut oikeasti vai ei.
Itsekin haaveilen ajoittain yrittäjyydestä, uskallus ei vaan taida koskaan riittää. Ja toisaalta viihdyn hyvin tässää leipätyössäkin.
Tsemppiä sinulle suuriin pohdintoihisi! Ja koiralle rapsutuksia :-)
Omakohtaista kokemusta alan vaihdosta ei ole, oman alan töihin en edes vielä ole päässyt. Mutta olen alalla (teologi), jonne tulee paljon alan vaihtajia. Moni opiskelukaveri on tehnyt jonkun ihan muun alan töitä (löytyy ainakin matemaatikkoa, talonmiestä, diplomi-insinööriä, taiteilijaa), mutta päätynyt teologiseen. Nämä ovat opiskelleet huomattavasti keskimääräistä nopeammin, vaikka monella on työ samassa ja lapsia elätettävänä. Ymmärtääkseni kukaan ei ole katunut, että on palannut opintojen ääreen.
Mulla pyörii mielessä jatkuvasti samat asiat. Oma työ ei inspiroi, oikeastaan tekisi mieli vaihtaa alaa ja suuntaa totaalisesti. Mutta niin kuin sanoitkin, taloudelliset realiteetit tietysti jarruttaa: nykyisessä työpaikassa on tullut saavutettua kohtuullisen hyvä palkkataso ja asuntolaina on mitoitettu sen mukaan, eikä tosiaankaan huvittaisi uudestaan kitkutella opiskeluaikojen tapaan nälkäbudjetilla. Silti haluttaisi tehdä kunnon irtiotto ja tehdä jotain mielekkäämpää duunia.
Mä en itse edes ihan tarkkaan tiedä mitä haluaisin tehdä, mutta voi hyvin olla että joskus tulevaisuudessa vaihdan alaa ja palaan koulunpenkille. Vaikka sitten viiskymppisenä, kun asunto on (toivottavasti) maksettu ja ehkä jotain pientä säästössäkin.
Ymmärrän siis vallan hyvin sun ajatukset, koska omani seilaa samoja vesiä. Mun mielestä sä olet jo aika pitkällä asian suhteen: yrittäjyyskurssi käytynä, selkänä mielessä yrittäjyys uutena vaihtoehtona nykyiselle työlle, ja ilmeisesti jo jonkinasteinen liikeideakin valmiina. Wau!!! Ehdottomasti kannustan sua edes jossain määrin testaamaan ajatustasi, ja sitten vain rohkeasti eteenpäin. Voisikohan nykyisen työn ohella aloitella yritystoimintaa pienimuotoisesti, ja jos homma alkaa vetää niin sitten vasta hypätä kelkasta ja heittäytyä täysillä yrityksen pyörittämiseen?
Tsemppiä ja rohkeutta uuden suunnitteluun ja jaksamista nykyisessä työssä!!!
Tere
Ilman muuta anna palaa, sulla on sellainen ammatti että sitä pääset vielä toteuttamaan jos kaikki menee pipariksi. Ei tarttis vaan silloin katua ettei tullut yritettyä.
Opiskelusta sen verran että itse olen opiskellut perheen ja työn ohessa monet vuodet ja kyllä sitä jaksaa jos on motivoiva työyhteisö ja ala joka kiinnostaa.
Kiitos kommenteista. Niistä tuli hyvä mieli ja potkua eteenpäin. Aika näyttää mitä saan aikaiseksi.
Oisko se sun liikeidea sellainen, jota voisit tehdä sivutoimisesti? Jos voisit tehdä lyhyempää päivää palkkatyössäs ja sitten samalla yrittää? Olis palkkatuloja edes vähän, mutta samalla saisit yrityksen aluilleen? Tsemppiä ja jaksamista. Mikään ei oo niin ikävää kun työ, jossa ei viihdy!
Oletko törmännyt tanen tapaamisissa Jenniin? Hän on ollut ja edelleen osa-aikaisena samalla alalla kuin sä ja muistaakseni samassa työpaikassakin ;). Hän kertoili viimeksi nähdessämme aloittaneensa opiskelun ihan toiselle alalle! Ettäpä josko Jenniä nyppäät hihasta seuraavaksi :)
tippi
Lähetä kommentti