mitä yhdestä särkyneestä sydämmestä

Tämä kesä on ollut yhtä matala- ja korkealentoa. Oman kesälomani pidin kesäkuussa ja se ei aivan mennyt napiin, sanoakseni. Alku oli lupaava ja sain hankittua kauan kaipaamani kirjahyllyn Ikeasta. Pärryyttelin Tampesterista Malmille hakemaan serkkuplikkaa ja yhdessä suuntasimme nenän kohti Vantaata. Ja luojan kiitos, että joku on keksinyt navigaattorin, olisin ollut täysin hukassa tuolla Helsingin kehäteillä ja liittymissä, jos olisin pysynyt alkuperäisessä suunnitelmassa ja suunnistanut pelkillä printatuilla ajo-ohjeilla.

"Kuinka paljon mahtuu "pieneen" Chrysleriin, pieneen Chrysleriin? Suuri maailma, koko planeetta." Näitä sanoja naureskelimme ja lauleskelimme, kun täytimme autoa ostoksilla, joka sisälsi kuusi osaa kirjahyllyä, yhden sohvapöydän, serkun ostokset + muun pikkusälän, jota aina tarttuu mukaan.

Onneksi ostin melko tilavan auton viikkoa ennen kesälomaa, enkä ostanut mitään pikku-Fiattia, jolla olisi itse asiassa mennyt vain omat hermot 15 sekunnin kiihtyvyydellä ja pienellä tilavuudella.

Melkein heti kesäloman kunniaksi, tulin kipeäksi ja siitä toipuessa meni noin pari viikkoa. Mieli oli maassa myös sen takia, että perheenjäseneni sairastui ja loppujen lopuksi vaivana oli syöpä. Mutta siinä asiassa ollaan jo voiton puolella. Kasvaimesta on päästy eroon operaation ansiosta ja nyt vaan toivutaan ja toivotaan parempia aikoja.

Tähän väliin sopii kuva koiruudesta piristämään elämää.

Töihin paluu ei sitten sujunut ongelmitta. Kerkesin viikon olemaan töissä, kun selkä kipeytyi työtehtävässä ja jouduin/sain viikon sairasloman. No selkä on vaivannut jo useaan kertaan ja pitkään. Eikä se vaadi kummoista ponnistusta kun saa jo syödä kipulääkkeitä kourallisen ja kolkuttaa lääkäriaseman ovea.

Tästä olotilasta kimmastuneena sorruin kuntosalin jäsenyyteen. Siinä on muuten hyvä bisnes kuntosaliyrittäjillä. Niillä hinnoilla ja ehdoilla, melko kallista kuluttajalle. Mutta mikä harrastus ei olisi?

Olen kuitenkin jäänyt koukkuun. Tahtoisin aina olla siinä huumaavassa endorfiinihumalassa, jonka hyvä treeni tuo tullessaan. Ja se pirteys...

Aiemmin mainitsin aloittaneeni lenkkeilemään, noh, se ei oikein onnistunut jatkuvan penikkataudin takia. Joko uudet juoksukengät ovat edelleen vääränlaiset tai juoksu ei vain sovi minulle.. en tiedä, missä on vika. Vaihtelevalla menestyksellä juoksen salillakin juoksumatolla, homma on nimittäin lopetettava siinä vaiheessa kesken, kun kipu on suhteettoman kova vaivaan nähden ja/tai varpaista katoaa tunto. Olen ihmeissäni, enkä oikein tiedä mitä tehdä. Hierontaan, lääkäriin vai urheilukauppaan? Samaisen vaivan takia en pysty esim. rullaluistelemaankaan ja siitä syystä luistimet ovat lojuneet varastossa viimeiset viisi vuotta. (Urheilija ei tervettä päivää näe?)

Neuleharrastus on hiljaiseloa pitänyt, työt edistyy, mutta erittäin hitaasti. On näet liian monta isoa työtä kesken ja tuntuu että jokaista saa tehdä kuin "iisakin kirkkoa". Eikä kaikki työt edes innosta enää samalla tavalla ja niistä on tullut vain outoja myttyjä koriin.

Lähiaikoina myös oma pikkuinen itsetuntoni on saanut kolauksen. Kaverin sanoja toistaen, päätin ottaa oman elämäni ohjat omiin käsiini enkä ajelehdi päämäärättömästi. No, halusin mennä treffeille erään kollin kanssa ja joka toteutuikin, pitkään jahkattuani uskallanko pyytää vai enkö uskalla. Hommahan ei jatkunut siitä pitemmälle, koska ko. kollista ei kuulunut enää mitään. (Niin tyypillistä miehille ja kuinkahan mones kerta.) Noh, tästä viisastuneena yritän lopettaa kuitenkin surkuttelun ja saada aikaan enemmän positiivisia kokemuksia elämääni. Ja ehkä se itsetuntokin kohenee siinä samalla. Valoa pimeyteen toisin sanoin!