lauantai 28. marraskuuta 2009

you owe me nothing in return

Haluan antaa tämän ystävälleni. Ilahduttaa häntä tänä pimeänä aikana. Aluksi ajattelin, että tämä on minulle, mutta jostain kumman syystä ystäväni kuistui aina mieleen kun neuloin tätä huivia.




Speksit:
Malli on Shifting Sands Grumperinalta. Miljoona pientä palmikonkiertoa. Jaksoin tikuttaa tätä 4:sen puikoilla puolitoista metriä, kunnes riitti. :) Loppusilaukseksi hapsut molempiin reunoihin ja huuhteluainekylpy. Lankana käytin kirjopirkkaa, jota omistan melkolailla sekundana (värjäys ei ole tarttunut ihan joka kierteeseen täydellisesti). Kuivumisen jälkeen huiville oli kertynyt pituutta noin 190 senttiä ja hapust olivat neilisentoista senttiä päälle. Kyllä tästä tuli hyvän kokoinen huivi, johon kääriytyä suojaan talven viimoilta.



Huivi on kyllä ihan näyttävä, mutta arvaan kyllä, etten tule nää koskaan neulomaan tätä toistamiseen, ellei sitten päähäni iske joku vakava mielenhäiriö. Sen verran puuduttavaa on tasaisen pötkön neulominen. Mutta tämä mallineule olisi ehkä kiva jossain muuallakin.
Seuraavaksi tästä kilometrilangasta voisi ehkä tikutella ihan vaan perussukat ilman mitään krumeluureja. Niitä tulisi kyllä aika monet... ehkä lanka on tuhottu, kun saavutan eläkepäivät. Mitä ihmettä minä oikein ajattelin kun ostin tämän langan??????

7 kommenttia:

berenike kirjoitti...

Ihanan pirtsakka huivi! Juuri tuon värisiä pitää neuloa pimeänä aikana!

Langasta tulee mieleen joku mehujää.. olisikohan se Amppari-jätski tai joku muu sellainen? Juu, on kyllä minullakin tullu kerran jos toisenkin ostettua lankaa, mikä näyttää kauhean funkylta keränä, mutta en keksi mitään mitä tehdä siitä, jos ne värit eivät ole "minua".

MaaritH kirjoitti...

Ihana tuo pintaneule ja kivan pirtsakka väri :) Tuosta tulis varmaan kivoja raitoja yksvärisen kans. Ilmottele, jos haluat laittaa vahinkoa kiertämään, niin voin ottaa pätkän ;)

KirsiÄr kirjoitti...

Se tapaamisessa ehdottamani hiihtopuku?

hiisa kirjoitti...

Joo, ampparijätskiähän tuo väriyhdistelmä näyttää. Oon tainnutkin viimeks lapsena syödä sitä, saakohan sitä enää lainkaan kaupasta?

Villainen kokohaalari voisi ollakin ihan hyödyllinen. :D :D
Kuvittelen jo mielessäni miltä mä näyttäisin.

Maarit Hoo: paljonko haluut? justiinsa punnitsin, jäljellä on vielä 380 g, aika kivasti sain näköjään tuota lankaa kulutettua tuohon huiviin.

Mullakin kävi mielessä, että raitasukat yhdistettynä yksiväriseen lankaan, vois olla aika kivan näköiset.

A-K kirjoitti...

Aivan mielettömän pirtsakka huivi. Valaisee varmasti ystäväsi kaamospäivät.

Yksiväriseen, esim. mustaan, sekoitettuna tulisi varmasti aika kiva pipokin. Jossain blogissa vasta näin Dropsin kuvioneulepipon, joka oli tehty mustaa ja Novitan Puroa yhdistämällä.

MaaritH kirjoitti...

:D Olin unohtanut tuon hiihtopuvun :D Vois olla ihan mukava viluisiin hetkiin :)

Sukkien raitoihin riittäis varmaan 50 grammaakin. Jämät, kun oot sukat saanut tehtyä?

anna kirjoitti...

voi miten kaunis tämä huivi. ja alla olevan postauksen punainen on myös ihanuus <3 pitäisiköhän itsekin siirtyä villasukista johonkin haastavampaan :D