lauantai 14. kesäkuuta 2008

pienet ja isot murheet

Se on kumma miten objektiivisuus katoaa täysin, kun on kyse omasta elämästä. Sitä ajattelee itsestään tiettyjä juttuja, kuten "mä oon ruma" tai "aina mulle käy näin" tai "mä inhoon mun luonnonkiharia hiuksia" jne. yleensä siis jotain negatiivista. Kun ulkopuolisen silmin "sä näytät aivan äärettömän sievältä/kauniilta/seksikkäältä/kivalta" tai "sun tukkas on ihanan paksu ja kihara, voi kun mullakin olis tuollainen" tai "sulle kävi näin viimeks vuonna nakki ja muusi" jne.
Mikä siinä on ettei osaa katsoa itseään ulkopolisen silmin? Elämä olis paljon kevyemmän tuntuista. Ja osaisi laittaa omat murheet oikeaan perspektiiviin. Mutta kenenkään murheitahan ei saa mennä vähättelemään. Jokaisella meistä on omat elämänkokemukset, joihin me peilataan. Joten suhtautuminen kaikkiin asioihin on silloin yksilöllistä.
Mutta mä oon vähän miettinyt, että taidan aloittaa positiivisuuskampanjan mun elämässä. Ensimmäiseksi ajattelin vaikka palttiarallaa kaksi viikkoa ajatella aina herätessä kuinka kiva päivä mulle onkaan alkamassa. Katsotaan sitten myöhemmin toista etappia...

2 kommenttia:

Irena kirjoitti...

Tulin vastavierailulle, tervehdys!

Oma minäkuva riippuu täysin siitä mitä itselleen sanoo. Jos riittävän kauan toistaa itselleen - olen kaunis - sitä kohta uskoo jos ei aiemmin ole näin tehnyt.

hiisa kirjoitti...

Tervetuloa vaan :)
Näin määkin oon jostain lukenut.