lauantai 10. lokakuuta 2009

pinksu

Ostin joskus keväällä tai kesällä neuletapaamisessa kanssaneulojalta Posh Yarn:in merino-kashmir-sukkalankaa 200 g. Hän ei oikein pitänyt sävystä, mutta minusta sävy oli ihana. Posh Yarn on mielenkiintoinen nettilankakauppa, siinä mielessä että myyntiin tulevat tuotteet katoavat salaman nopeasti kaupasta. Kauppaa pyörittää aviopari Englannista ja he itse värjäävät langat semisolideiksi tai kirjaviksi. Joista henkilökohtaiset suosikkini ovat semi-solideja. Jotenkin nuo kirjavat langat ovat vaan liian kirjavia, enkä osaa kuvitella miltä ne näyttäisi valmiina neuleena.

Ajattelin heti, että tästä langasta tulee Featherweight Cardigan. Mutkia matkaan toi tietysti heti se, että ohje on kirjoitettu huivivahvuiselle langalle ja minun valitsema lanka oli sukkalankapaksuutta. Tuunailin silmukkamäärää aikani ja jaoin sen noin arviolta etu-, taka- ja hihakappaleiksi. Mallissa on raglanlevennykset eli se neulotaan ylhäältä alaspäin yhtenä kappaleena. Viimeikseksi neulotaan kaulus.



Osittain arvioini / laskelmani silmukkamääristä meni väärin, koska takakappale on mielestäni liian iso ja etkappaleet taas olisivat voineet olla suuremmat. Ja valmistuttuaan ajattelin sen olevan vähän liian levoton väritykseltään, mutta pikkuhiljaa alan tottua siihen. Tästä tuli kivan "lerppu" neule.


Neuloin jakkusen 5 mm puikoilla, kun oikeasti se pitäisi tikutella 4mm puikoilla. Hihan pituus on 23 cm kainalosta mitattuna ja se ulottuu vähän kyynärpään alapuolelle. Helman pituus taasen on kolmisenkymmentä senttiä kainalosta alaspäin. Ihan passelit. Hihansuissa ja helmassa on 1o, 1n -joustinneuletta 4 sentin verran. Kauluksen tein myös joustinneuleena, enkä sileänä pintana kuten ohjeessa on, koska silloin kaulus ei rullaa. Lankaa kului vain 180 g, vaikka ensin olinkin kovin skeptinen langan riittävyyden suhteen.



Ihanan pirteän pinkki neule kaikenkaikkiaan. Ja toivottavasti tästä tulee pitoneule.

4 kommenttia:

Vilja kirjoitti...

Kaunis Featherweight cardi! Väri on todella herkullinen, sopii sinulle.

Karoliina kirjoitti...

Kiva neule. Just sellainen, jonka voi laittaa päälle melkein aina.

tippi kirjoitti...

Eiku se oli just ihana! Tahtoo! Minä olen tosi huono keksimään noita värejä, kun mietin jotain vaikkapa February lady Sweateriä. Sitten kun näen vaikkapa just tämän, niin siinähän se.

Se oli oikeesti tosi kiva, ottaisin heti ittelleni jos antaisit :D

tippi

Vilma kirjoitti...

Nyt se on valmis, jee! :) Herkullisen värinen ja varmasti moneen tilanteeseen ja asuun sopiva.