maanantai 7. syyskuuta 2009

piiskaa, hei beibi, anna mulle piiskaa

Hei taas! Tarvitsen tsemppiä tai piiskaa, jotta saisin jo aloittamani neuletyöt valmiiksi. Ajattelin esitellä ne, jotta itselleni valkenisi, kuinka vähän niissä on enää työtä jäljellä. Aloitetaan tuoreimmasta.

Tämän tunikan/topin aloitin syyskuun alussa, joten tästä ei tarvitse olla lainkaan huolissaan. Olen yrittänyt koko kesän kärvistellä vanhojen töiden keskellä ja nyt annoin houkutukselle periksi ja aloitin uuden työn.


Siitä tulee jotain tällaista, mutta lyhyempänä ja haluan siihen etumukseen pienen nappilistan ja ehkä helmaan taskun. Takaosa on racer back-tyylinen. Malli on Phildarin kesä 2008-numerosta ja lankana käytän Sirdarin Juicy DK:ta, joka on bambun ja puuvillan sekotusta. Tästä mallista olen toistaiseksi vielä innostunut ja siitä on nyt valmiina noin 20%.


***
Kakkosena on tooukokuussa aloitettu Featherweight cardigan. Lankana on Posh Yarnin Martha-sukkalankaa, joka on nailonin, merinon ja kashmirin sekoitusta. Oikeasti mallihan on tarkoitus neuloa huivivahvuisesta langasta, joten jouduin laskeskelmaan silmukkamäärät uusiksi, enkä ole oikein vakuuttunut siitä, että ne meni täysin oikein. Lankaa minulla on käytössä ainoastaan 200g, jonka tulisi riittää, koska lisää sitä ei saa. Tehtävänä olisi vielä pätkät molempia hihoja ja muutama kierros lisää kaulukseen, niin se olisi valmis. Suhtautumiseni tähän työhön on hiukan ristiriitainen. Toisina päivinä pidän siitä ja lopputuloksesta ja toisina päivinä se on aivan liian kirjava.



***
Kolmantena esittelyvuorossa on tämä liivi VK:n/DK:n 08/09 -talvinumerosta. Se on Tom Scott:n suunnitelema liivi/hartiashaali/härpäke, jossa selkäpuolella yksi ainut palmikonkierto.



Tahkoan sitä 20 mm puikoilla, joka käy hartiajumpasta, Rowanin Big Woolista. Kuvan verran on valmiina. Työ on aloitettu joskus huhtikuussa ja se ei ole edennyt sen jälkeen pätkääkään. En tiedä miksi, koska lopputulos voi olla kuitenkin kiva.




***
Neljäntenä on uutena vuotena aloitettu Minimalist cardigan, joka IK:n ohjeistoa vuodelta 2007. Lankana minulla on käytössä Wetterhoffin silkkivilla Sofia. Tätä olen värkkäillyt yhtenäisenä kappaleena ja enää pitäisi neuloa yläosat ja hihat. Urakkaa on vielä jäljellä ja olen melko kyllästynyt koko projektiin, mutta valmiiksi se on saatava kuitenkin joskus.



***
Viidentenä jonossa on Rowanin Iceland. Kyseessä oleva kuva on sitten Rowanin arksitoista.


Voisin vain todeta, että ruttuseni... Tämä kullanmussukka on aloitettu viime vuoden marraskuussa ja näyttää tällä hetkellä aivan kamalalta, mutta tarkoitushan on se vielä sitten tietenkin pingottaa. Lankana on ohjeen vaatima Rowanin Cocoon, joka sisältää mohairia ja merinovillaa. Tästä on tahkottu toinen hiha ja etukappale, vielä puuttuu takakappale ja se toinen hiha ja alaosan ribbi.



***
Viimeisenä esittelyyn tulee tämä sähkönsininen silkkitoppi. Malli on japanilaisesta mallikirjasesta, jossa se on toteutettu kaiketi puuvillalangasta. Minähän taas lähdin takapuoli edellä puuhun kiipeämään ja valitsin ohuemman täyssilkkisen Colourmartin langan. Etukappale on valmis ja tein siihen rintavarustukselle lisää tilaa lyhennetyin kierroksin. Takakappaletta on neulottu noin 4 senttiä. Takakappaleen lisäksi puuttuu vielä koristevirkkaukset ja olkaimet. Tästä en osaa sanoa tuleeko lopputulos miellyttämään silmääni, ja jos näin ei käy, niin kai se on sitten pakko purkaa. Aloitettu tämä on viime vuoden lokakuussa.


Tältä näyttää alkuperäinen malli.




Siinä sitä olis askaretta, kun vaan joku tarttuisi puikkoihin ja tekisi.

6 kommenttia:

A-K kirjoitti...

Tsemppiä neuleiden valmistumiseen! Ei kannata kuitenkaan ottaa paineita, sillä kyllä ne joskus valmistuvat. Inspiraatio on aina niin vaihtelevaa :)

Millainen tuo Minimalist Cardigan on neuloa? Itse olen haaveillut takista jo jonkin aikaa, mutta ohjeen ja ajan puuttumisen takia haave ei ole edennyt materiaalisempaan suuntaan ollenkaan. Ehkä joku päivä vielä.

Anonyymi kirjoitti...

Hätäkö tässä valmiissa maailmassa. Kaikki aikanaan. Tärkeimmät ensin. tv. äiti

Marika kirjoitti...

Eihän sulla oo ees mitenkään kauheen toivoton tilanne (näkisitpä minun keskeneräiset joista osa oottaa purkua-oottaneet jo tovin..)
Mutta eikös naisella PIDÄ olla valinnan vapaus? Siis vapaus muuttaa mieltään ;)
Kyllä näistä valmista tulee-aikanaan!

hiisa kirjoitti...

Anna-Kaisa: Minimalisti on helppo neuloa, mutta samalla tylsä. Kannattaa tehdä se sitten osissa, jolloin oman edistymisensä näkee ja samalla ehkä välttää neulomisuupumuksen.

Mami: Ei hän tässä ole hätää, mutta ne vaan ahdistaa kun lojuvat myttyinä korissa ja sohvalla.

Marika: Samaa mieltä. Vaikkei neulomukssia paljoa ole, on niissä vielä hommaa. :)Ja kun motivaatio on kadoksissa, niin millä sen saa takaisin?

Näppi kirjoitti...

Ala mennä ja vähän äkkiä nuitten neuleittes pariin! Mitä tuhatta sä oikeen kuhnailet. Ekkö ymmärrä että ne pitäs tehä valamiiks ja nopiasti kans? Ei tuommosta hituria kato kukkaan. Hih, leikkiä tämä vaan oli, kait sen tajusit. ;)

hiisa kirjoitti...

Näppi: Jeps :D
Huumori, elämän sokeri ja suola.