sunnuntai 27. joulukuuta 2009

perhejoulu

Sain jouluksi vapaata VIISI päivää! Ihanaa!



Vietin joulun lapsuuteni maisemissa äitin helmoissa. Söin, neuloin, nukuin niin paljon kuin halusin, sain vapaata koiran ulkoilutuksesta, ulkoilin ja vain olin. Latailin akkuja, jotta jaksan vastaanottaa sen mitä uusi vuosi tuo tullessaan.
Sain tehtyä sukat, jotka valmistuivat kuukaudessa. Nämäkin ovat neulottu magic loop -tekniikalla, 2,5 mm puikoilla. Lankana oli ihanaa Villamokan Mokkasukkaa nimeltään Kalinka. Väri tuo mieleeni pistaasipähkinän. Päädyin tekemään täysin tavalliset sukat ilman mitään klumeluureja, koska mielstäni lanka on kuitenkin liian kirjavaa sellaiseen sukkamalliin, jossa on paljon koristuksia.
Aloitinkin ensin uuri sellaista "hienoa" sukkaa, mutta mallineuleesta ei saanut juurikaan selvää langan "kirjavuuden" vuoksi. Siksi siis tavikset.
Silmukkamäärä oli 63 ja neulomissuunta oli varresta kärkeen. Muistin tehdä varren ribbauksen oikeat silmukat kierrettyinä ja sain aikaan oikein ihanan suuaukon. Kantapään tein lyhennetyin kerroksin ja varvasosion päättelin kyökkipistoin (kitcheners stitch). Tosin tämä päättely tekniikkaa tarvitsee vielä harjoitella lisää, jotta se näyttäisi kauniilta.
Riittoisaa lankaatämä Mokkasukka, jäljelle jäi vielä vähän alle 50 g. Se jää tosin vähäksi aikaa marinoitumaan, jotta saan neulottua lisää mokkasukkaa ja saan siten lisää jämälankaa yhdistettäväksi tähän sävyyn, ja niistä voin sitten neuloa vaikka raitasukat.
Olen tällä erää erittäin ylpeä joulun ajan neulomisista, koska sain todella paljon aikaan pitkään aikaan. Sillä aikaa kun minä vietin lankafestiä, niin Neffillä oli omat rapsutusgeimit, joka päivä monta kertaa päivässä. Ja karva-apina otti siitä kaiken irti. :D


2 kommenttia:

O kirjoitti...

Hei, lueskelin tässä vanhempiakin blogi-juttujasi...tiedäthän, että tuo Iceland-malli, jossakin lokakuun postauksessa, on julkaistu myös suuressa käsityö-lehdessä, numeroa ei ole mulla tallessa...sieltä varmaan löytyy malliin kuvio tai ainakin suomenkielinen ohje!
T.Outi

A-K kirjoitti...

Kuulostaa kivalta joululta! Sekä sinun että Neffin osalta. :) Sukat on tosi kivan väriset. Saisipa sitä itsensä joskus Hämeenlinnaan ja Mokkasukka-lankoja ostamaan.

Hyvää uutta vuotta näin vähän myöhässä!